IRTISANOMINEN YKSILÖÄ ARVOSTAEN 7 ohjetta arvostavaan irtisanomiseen

Irtisanotuksi tuleminen on hetki, joka voi vaikuttaa syvästi irtisanottavaan henkilöön. Keskustelu on kova paikka myös kokeneelle esihenkilölle. Esihenkilöstä hienovaraisilta eleiltä tai työntekijän tunteiden säästämiseltä tuntuvat asiat voivat kuitenkin olla irtisanotulle jopa loukkaavia. Kokosimme muutaman ohjeen esihenkilöille siihen, millä tavoin irtisanomiskeskustelun viesti tulee kertoa.

1. ÄLÄ IRTISANO PERJANTAI-ILTAPÄIVÄLLÄ

Perjantai-iltapäivä voi tuntua hyvältä ajankohdalta irtisanomiskeskustelulle. Saatat ajatella, että kaikki osapuolet saavat aikaa ajatella asioita viikonlopun ylitse. Perjantai on kuitenkin kaikkein huonoin viikonpäivä irtisanomiskeskustelulle. Irtisanotuksi tuleminen juuri ennen viikonloppua voi tuntua kylmältä ulosheitolta. Lisäksi sinulla ei ole mahdollisuutta osoittaa jäävälle henkilöstölle ja koko organisaatiolle olevasi kokoava voima, joka on valmis kohtamaan työntekijänsä.

Kokemuksemme mukaan parhaat ajankohdat irtisanomiskeskustelulle ovat tiistai- tai keskiviikkoaamupäivät. Näin irtisanotulla on mahdollisuus koota ajatuksensa ja keskustella kollegoidensa kanssa. Lisäksi osoitat, että olet esihenkilönä valmis vastaamaan työntekijöidesi kysymyksiin ja ongelmiin välittömästi.

2. PIDÄ KIINNI SOVITUISTA PERUSTEISTA

Irtisanomistilanteessa esihenkilö joutuu kantamaan vastuun, tekemään vaikeita valintoja ja viemään ikävän viestin. Harjoittelemalla keskustelua ja sisäistämällä sen rakenteen, sisällön ja viestin esihenkilö voi toteuttaa keskustelun mahdollisimman arvostavasti. On tärkeää, että irtisanomistilanteessa esihenkilö pitää kiinni sovituista perusteista. Esihenkilön suullisesti ilmoittamien perusteiden ja kirjalliseen irtisanomisilmoitukseen kirjattujen perusteiden on ehdottomasti oltava samat. Lisäksi, irtisanomisiin johtaneista syistä ja irtisanottavien valintaperusteista kerrotaan kaikille samalla tavalla.

3. VÄLTÄ KIIRETTÄ

Yleensä haluamme päästä mahdollisimman nopeasti eroon epämiellyttävistä ja tunnepitoisista tilanteista. Siksi esihenkilöillä on usein tapana kiirehtiä irtisanomiskeskustelua ja puhua liian nopeasti. Tällöin työntekijällä ei ole aikaa reagoida ja voi vaikuttaa siltä, että haluat päästä hänestä nopeasti eroon.

Joskus irtisanomisilmoitus johtaa asioiden selkiytymiseen pitkän epävarmuuden jälkeen ja päästää tunteet purkautumaan esimerkiksi itkuna tai vihana. Jos työntekijä reagoi itkulla tai suuttumalla, kohtelias hiljaisuus tai paperinenäliinan tarjoaminen ovat sopivia tapoja toimia. Anna työntekijän puhua rauhassa kommentoimatta sitä. Työntekijän vihanpurkauksia vastaan puolustautuminen voi johtaa kiivaaseen keskusteluun, jota kadut myöhemmin.

4. ÄLÄ ANNA TYHJIÄ LUPAUKSIA

Vaikka sinusta voi tuntua hyvältä idealta yrittää piristää irtisanotun mielialaa lupauksilla esimerkiksi uudelleentyöllistämisestä jossain vaiheessa, ne ovat huono idea ja voivat hidastaa työntekijän henkistä prosessia päästä yli irtisanomisesta.

5. ÄLÄ JAA OMIA TUNTEITASI

Fraasit kuten ”ei tämä minullekaan helppoa ole” tai ”minäkään en ole nukkunut koko viime yönä” voivat tuntua hyvältä idealta irtisanomiskeskustelussa, mutta työntekijälle ne voivat näyttäytyä loukkaavina tai vähättelevinä. Mieti, haluaisitko itse kuulla vastaavia toteamuksia irtisanomistilanteessa.

6. VARO, ETTET VAHINGOSSA VÄHÄTTELE TYÖNTEKIJÄN TUNTEITA

Voi tuntua hyvältä idealta rohkaista työntekijää esimerkiksi toteamalla ”Löydät uuden työn helposti ” tai ”Ei tämä ole mikään itkun asia". Työntekijälle tämä voi kuitenkin näyttäytyä hänen tunteidensa vähättelynä tai mitätöintinä.

7. MENE SUORAAN ASIAAN

Irtisanomiskeskustelu on hyvä aloittaa suoraan toteamalla: ”Tulemme keskustelemaan työsuhteestasi”. Älä aloita liian kaukaisilta vesiltä, vaan totea rauhallisesti irtisanomisen tausta ja sen jälkeen kerro suoraan ja yksiselitteisellä tavalla irtisanomisesta. Asian kiertely ei pehmennä irtisanomisviestiä. 

LOPUKSI

Irtisanomiskeskustelu sujuu parhaiten, kun pysyt itse rauhallisena ja ammattimaisena, et kiirehdi ja pysyt sovitussa keskustelun käsikirjoituksessa. Varaudu monenlaisiin tunnereaktioihin ja siihen, että irtisanottu on viestin jälkeen shokissa ja voit joutua kertomaan hänelle samoja asioita useita kertoja.

Organisaatiollasi on syytä olla valmis käsikirjoitus irtisanomistilanteelle ja keskustelua kannattaa harjoitella etukäteen.

Miten tukea esihenkilöitä irtisanomistilanteissa – lue lisää

Lataa e-kirjamme "Irtisanomiset - Näin hoidat ne arvostavasti"

Kirjassamme käymme vielä tarkemmin läpi irtisanomiskeskustelun kulkua ja jaamme ohjeitamme, miten organisaatio voi varmistaa, että irtisanomiset hoidetaan arvostavasti.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja tietojesi tallentamisen rekisteriimme. Käytämme tietojasi vain asiakasviestintään. Jos haluat perua suostumuksesi, ota yhteyttä.