Uracoaching

“Se mikä toi sinut tänne, ei vie sinua sinne.” sanoo Marshall Goldsmith, joka on kahdesti valittu johtajuuden ykkösajattelijaksi maailmassa. Johtamisuralla eteneminen vaatii säännöllistä pysähtymistä oman osaamisten ja uratavoitteiden äärelle. Johtajan uralla edetessään pitää pystyä myös luopumaan monista asioista antaakseen tilaa uusille vastuille ja osaamisille.

Uracoaching voi olla ajankohtaista esimerkiksi, kun:

  • Et ole varma, mihin suuntaan haluat työuraasi viedä.
  • Haluat edetä urallasi, mutta et tiedä, mitä sinun pitäisi seuraavaksi tehdä.
  • Haluat edetä urallasi, mutta koet, että tiellä on konkreettisia uraesteitä esimerkiksi oman uskottavuuteesi, näkyvyyteesi, esihenkilösi toimintaan tai sisäisen yhteistyöhön liittyen.
  • Tulet irtisanotuksi tai sovit työnantajasi kanssa irtisanoutumispaketista. Tällaiset tilanteet ovat muuttuvassa maailmassa yhä yleisimpiä, kun organisaation strategiaa päivitetään, odotukset johtajuudelle muuttuvat tai aiemmin tehdyt päätökset koetaan vääriksi. Näissä tilanteissa kannattaa aina neuvotella johdon uracoaching osaksi omaa pakettia.

Kaikissa näissä tilanteissa tarjoamme vahvasti yksilöityä tukea. Tutkimuksissa on havaittu, että uracoachingin onnistumisessa valmennuksen räätälöinti yksilön tarpeiden mukaan on onnistumisen keskiössä (Martin & Lekan, 2008). Meidän valmennuksemme perustuvat tutkituille työkaluille ja konsepteille, joista valmentajasi kanssa rakennatte juuri sinulle sopivan kokonaisuuden. Ole yhteydessä, niin jutellaan lisää AS3:n tarjoamista uracoaching-mahdollisuuksista.

COACHING KOKEMUS

Coaching auttoi johtajaa ammatillisessa kriisissä

"Kun on kysymys vakavasta ammatillisestä pysähdyksestä, uskon coachingin nopeuttavan uuteen siirtymistä"

LUE COACHATTAVAN KOKEMUS

Kaikki AS3 Executiven coachit ovat tehneet pitkän uran yritysten johtotehtävissä ja coachingin parissa. He toimivat osaavana innostajana, kyseenalaistajana ja sparraajana.

Coachisi on luottamuksellinen, ammattitaitoinen ja puolueeton kumppani, jonka kanssa voit esimerkiksi testata ideoitasi, työstää kehityskohtiasi ja analysoida muutostilannettasi.

 

TUTUSTU EXECUTIVE COACHEIHIMME

Ota yhteyttä - kerromme mielellämme lisää sitoumuksetta

Harkitsetko executive uracoaching -palvelujen käyttämistä, mutta et ole varma onko valmennuksestamme sinulle hyötyä? Ota meihin yhteyttä, niin voimme kohdata ja jutella lisää täysin sitoumuksetta.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojakäytäntömme ja tietojesi tallentamisen rekisteriimme. Käytämme tietojasi vain asiakasviestintään. Jos haluat perua suostumuksesi, ota yhteyttä.