AS3 VALMENNETTAVAn kokemus Irtisanomisesta uudelle uralle opintojen kautta

Kun organisaatiomuutoksen myötä Ari Vesalaisen positio päättyi, oli se hyvä hetki palata viimeistelemään opinnot yliopistossa ja suunnata sen myötä uudelle uralle.

Mistä tilanteesta lähdit liikkeelle?

Aloitin tietojenkäsittelytieteen (silloinen tietojenkäsittelyoppi) opinnot noin 35 vuotta sitten. Menestyin opinnoissani hyvin, tein tuntiopettajan työtä ja aloitin gradututkielmani teon tuolloin. Työelämä kuitenkin kutsui, ja graduni jäi kesken, mikä hieman kaiveli mielessäni aika ajoin. Akateeminen maailma kiehtoi minua kaiken kaikkiaan, mutta ajattelin etteivät omat kykyni vielä silloisessa elämäntilanteessa välttämättä riittäisi. Sitä mukaa kun työ- ja ikävuodet karttuivat, huomasin myös usein miettiväni, onko tämä sitä mitä haluan tehdä. Suoritin töiden ohessa opettajan pätevyyden ja pohdin hetken sitä uudeksi uravaihtoehdokseni, mutta se jäi taka-alalle.

Miten tilanteesi eteni?

Noin vuosi sitten näin uutisen meteorologi Pekka Poudan suoritetusta maisterin tutkinnosta. Sain siitä kimmokkeen tarkistaa oman opinto-oikeuteni statuksen yliopiston opintopalveluista: selvisi, että opinto-oikeuteni on edelleen voimassa. Tein opintosuunnitelman viime heinäkuussa ja aloitin opinnot syyskuussa. Opiskelu on tuntunut todella hyvältä.

Samaan aikaan työnantajallani oli YT-kierros päällä. Opinnot veivät vahvasti, ja ”onneksi” esihenkilöni sanoi, että organisaatiomuutosten myötä oma positioni tulee häviämään. Aloitin ura- ja työnhakuvalmennuksessa, jossa valmentajani antoi tehtävän unelmatyön miettimisestä. Tehtävää tehdessäni tunnistin ajatuksen merkityksellisestä työstä tekniikan parissa.

Millainen tilanteesi on nyt?

Työstän nyt gradututkielmaani, jossa yhdistyy historia ja koneoppiminen. Tutkielman valmistuttua mielessäni siintävät jo jatko-opinnot. Suomessa ei juuri ole omaani vastaavaa osaamista, joten tekemiselleni on tilausta. Olen käynyt keskustelua yliopiston kanssa erilaisista projekteista sekä ammattikorkeakoulun puolella opettajan pestistä. Toistaiseksi keskityn kuitenkin opintoihini. Eläköitymissuunnitelmat on laitettu sivuun, sillä koen että tästähän tämä vasta alkaa.

Mitä haluaisit sanoa muille valmennettaville? 

Kannattaa keskittyä pohtimaan seuraavia asioita:

  • Mikä minua ohjaa?
  • Mitä haluan tehdä ja mitkä tekijät ovat tärkeitä?
  • Saanko tästä sitä mitä haluan?
  • Mistä nautin?

Haastateltu osallistui AS3 ura- ja työnhaunvalmennukseen vuonna 2021.